Kotkan Kiinteistöpalvelu Mikko Pirinen Ky:llä on yli 20 työntekijää, jotka toimivat joko kiinteistöhuollon tai -kunnossapidon tehtävissä. Työpukinehankintoja on tehty milloin mistäkin ja asut ovat sinänsä olleet sopivia ja täyttäneet tarkoituksensa. Ongelmana on ollut, etteivät ne ole olleet riittävästi yrityksen ilmeen mukaisia ja eri työtehtävissä olevia henkilöitä ei ole voinut pukeutumisen perusteella tunnistaa kuuluvaksi palveluryhmäänsä. Yrityksen visuaalinen värimaailma muodostuu vihreästä, harmaasta ja beigestä mutta työvaatetuksen osalta värimaailmasta on usein jouduttu tinkimään käyttötarkoituksen ja -mukavuuden vuoksi.
Pukineiden yhdenmukaistamiseen liittyvä projekti käynnistyi marras-joulukuun taitteessa, jolloin Kotka siirtyi todelliseen ”talviaikaan”. Oli tarve saada lämpimiä pukineita ensisijaisesti lumitöihin, jotka useimmiten tehdään asukkaiden vielä nukkuessa. Tarpeena oli saada takki, joka varmasti huomattaisiin pimeällä ja lisäisi näin työturvallisuutta. Tarvekartoituksen perusteella tuotimme Kiinteistöpalvelulle kansion, jossa on kuvattu niin huoltomiesten kuin kunnossapito-henkilöstön ”univormu” niin kesä- kuin talviajaksi.
KOMMENTTI: Newex, Pentti KonttinenKiPa -työvaatekansioon kokosimme asukokonaisuuden, joka sisälsi takin, housut, päähineen ja asusteet sekä kesä- että talvipukeutumista varten. Kansiossa huomioitiin yrityksen neljä eri käyttäjäpersoonaa: huoltomies, kunnossapitohenkilö, lumityöntekijä sekä työnjohto. Lisäksi kehitimme tavan, jolla eri käyttäjäpersoonien pukukoodi on omintakeinen mutta noudattaa silti yrityksen värimaailmaa ja rakentaa imagoa. Kansion kullakin sivulla on käyttäjäpersoonakohtainen asukokonaisuus eri vuodenajoille, yksityiskohtaiset tuotetiedot sekä pukineiden hinnat. Kansion lopussa on malli excel -tilauskaavakkeesta, joka voidaan lähettää sähköisesti. Pukeutumiskansio on päivitettävissä ja sen sisältöä tarkastellaan yhdessä asiakkaan kanssa.
Mikko Pirinen on voimakkaasti vaikuttanut kansion koostamiseen. Tämä on ainoa oikea tapa saada kansiosta toimiva ja tarkoituksenmukainen, koska ilman asiakkaan panosta, ei ole mahdollista tuottaa ”pukeutumiskoodia”, joka olisi sekä toimiva että täyttäisi imagolliset tavoitteet. Toimitetut yritystekstiilit ovat laatumerkkejä ja suunniteltu nimenomaan työkäyttöön. Esimerkiksi lumityöntekijän asu muodostuu L.Bradorin HiViz huomio-oranssin värisestä pakkastakista, jonka tärkein ominaisuus on sen erottuminen myös pimeässä. Housuina käytetään L.Bradorin 161B –työhousuja joista löytyy malli niin miehille kuin naisillekin. Päähineenä käytetään Resultin huomio-oranssi 3M-thinsulate pipo sekä käsineinä Guiden oranssit vuorelliset lateksihanskat, joissa on erinomainen pito sekä kosteudenkesto yhdistettynä lämpimyyteen.
KOMMENTTI: KOTKAN KIINTEISTÖPALVELU, MIKKO PIRINEN"Tekstiilihankinnoille asettamiimme tavoitteisiin pääsemisen kannalta meille tärkeitä seikkoja ovat työvaatteiden sopivuus ja käyttömukavuus eri työtilanteisiin, niiden tarpeen mukaisen täydentämisen helppous ja
Kotkan Kiinteistöpalvelun nettisivuille pääset tästä
|
Viimeisimmät uutiset
|